Lähiruokakauppamme Kramin kylässä. Kaikki oli halvempaa koska tämä oli kauppa paikallisia ihmisiä varten mutta valikoima oli yllättävän laaja ja monipuolinen ja myyjät hymyilivät aidosti.

ULKOMAAN ELÄVIÄ JA RAHASTUSTA.

En muista millään mihin viime kirjoituksessani jäin mutta nyt siis elämme Laem Mae Phimissä Koillis-Thaimaassa. Asuntomme sijaitsee alueella jonka potentiaalin ruotsalaiset keksivät jokin aika sitten. Ensin nousi muutama lomakylä ja sitten muutama kerrostalo jossa on asuntoja länsimaalaisille joilla on pinkka tarpeeksi kunnossa ostaa kämppä ehkä itselle ja/tai vuokrasijoitukseksi. Nämä loma-asunnot tietysti houkuttelevat kylkeensä paikallisten ravintoloita, kauppoja ja hierontapuljuja joissa palveluja tarjotaan länsimaiden raharikkaille hieman korotettulla hinnalla. Mutta toisaalta kaikki on myös tehty kovin helpoksi, paikallisesta viva marketista saa juustoa ja jopa marabou suklaata sekä IKEAn tuotteita ja paikallisittain aika hiivatin kovaan hintaan. Mutta jos rikas valkoinen kaipaa lomallaan ripauksen kotimaataan niin mikäs siinä. Paikallisessa leipäkaupassa oli myynnissä jopa Fazerin sinistä suklaata mutta hintaa en edes kehdannut udella. Hintataso on aina luonnollista punnita paikallisen chang oluen hinnalla ja se oli tuolla hitusen Thaimaan normaalia hintatasoa korkeampi. 

Lomakompleksi koostui siis seitsemästä kerrostalosta joiden keskellä oli uudenkarhea Grand Blues resort- hotelli jossa varmaan vesilasillinenkin maksoi jo päiväpalkkani verran. No, toisaalta rouvani kävi siellä hieronnassa ja se oli ihan ok hintainen.  Lomakylän ytimessä oli myös pihviravintola joka oli melko tyyris ja sieltä ei kyllä hymyä irronnut vaikka hymyjen maassa oltiinkin. Toinen missä ei kyllä hymyä näkynyt oli paikallinen kauppa, jo edellä mainittu viva supermarket. Joka päivä aina sama myyjä oli kyllä niin happaman näköinen että jopa parkkiintunutta pessimistiä ahdisti. Voipi olla että kyseinen mimosa on nähnyt niin paljon Pohjoismaalaista osaamista ettei enää edes hymyilytä. Eräs toinen kaupan myyjä sattui minulle kerran hymyilemään mutta pään käännyttyä hymy katosi todella nopeasti. Onko paikka siis enemmänkin tekohymyjen maa? Jotenkin kaupan työntekijöiden keskinäinen ilmapiiri näytti olevan todella kireä. 

No mutta meillähän oli käytössämme perhemopo, tuo mörssäri, jolla saatoimme hyvinkin laajentaa elinpiiriämme. Mopon kuljettamana aloimme käymään enemmän lähikylän 7-eleven kaupassa ja myös hieman kauempana rannalla löytyi mahtava ravintola jossa kävimme alkupäivinä tiuhaan syömässä koska tuo puulaaki osasi kokata maittavat paistetut riisit ja porsaat. Ja mikä parasta, huomattavasti halvemmalla kuin yksikään lomakylämme ravintoloista. Mae Phimin kylän pääkatua reunustivat muutamat hotellit ja majatalot sekä erilaiset kaupat joista sai uimaleluja, juotavaa ja uima-asuja. Merenpuolella tietä oli myös kalatori josta paikalliset ja ravintolat hakivat eväkkäitä. Eniten oli kuitenkin ravintoloita. Niitä oli paljon ja monenlaisia. Meren puolella oli vieri vieressä kalaravintoloita joiden edessä oli akvaarioissa meren eläviä vielä nimen omaan elävässä muodossa ja niistä itselleen sai valita ruuan. Toisella puolella tietä oli enemmänkin pihviravintoloita ja baareja. Yhdessä niistä kävimme syömässä loman aikana ja ihan ok ruokaa oli, ei mitään tajunnan räjäyttävää. Hinnat olivat 100-200 bahtin välissä eli hyvin kohtuulliset jos tilasi thai ruokaa tai vaikka hampurilaisen mutta kalaruuat olivat useissa paikoissa 300-400 bahtin välissä, mutta sillä sai kyllä jo kokonaisen merianturan tiskiin päineen kaikkineen ja riisit ja rehut päälle.

Mae Phimissä ei vielä hirveästi päässyt näkemään paikallista meininkiä vaan sitä varten piti mennä kauemmas. Kun tietä jatkoi Klaengiin päin, alkoi paikallinen asutus tulla vastaan. Ensin vastaan tuli poliisiasema ja pian "20 bahtin kauppa" joka oli paikallinen Tokmanni. Se oli lasten mieleen koska sieltä sai krääsää halvalla. Hieman eteenpäin ja vastaan tuli tienoon ainoa bensa-asema jossa monsterimopoa piti loman aikana tankata muutamaan otteeseen. Tankkaus oli palvelutankkaus eli ajoit vaan mopon tankin eteen ja innokas asema-apuri riensi tankkaamaan vehjaksen ja ilmoitti summan joka maksettiin erilliselle kassalle, tai jos olit oikein laiska niin saatoit mopon selästä antaa tarvittavan summan apulaiselle ja tämä kävi lyömässä sen kassaan. Todella kätevää. Bensa-asemaa vastapäätä oli muuten hyvä grillipaikka. Sen nimi oli happy burger ja siellä kävimme kertaalleen nauttimassa hampurilaiset ja ranut. Sieltä sai myös hodareita jotka olivat todella hyviä ja isoja ja täynnänsä mausteita. Termi kaikilla mausteilla sai aivan uuden merkityksen. Hinnat olivat ehkä paikallisittain hieman yläkanttiin mutta hyvää oli. 

Bensa-asemalta vähän matkaa eteen päin tuli vastaan Kram niminen kylä jossa oli pikkuputiikkeja ja muutama ravintola. Mutta sieltä löytyi supermarket eli kauppa jossa oli laaja ruokaosasto sekä pieni vaateosasto ja olihan siellä kaikkea leluista kännyköihin, mutta hyvin pienessä koossa. Tuossa ruokakaupassa vierailimme useaan otteeseen loman aikana koska siellä perus elintarvikkeet ja kaikki muukin oli edullisempaa kuin lomakylässämme. Se oli lämminhenkinen ja hyvin varusteltu kauppa, itse asiassa todella hyvin varusteltu. Ja siellä myyjillä oli se aito Thaimaalainen hymy. Myöhemmin ajelimme Kramin ympäristössä jonkin verran ja näimme paljon paikallista asutusta ja elämää. Matkat eivät olleet todellakaan pitkiä vaan itse asiassa pörräsimme n.20 kilometrin säteellä majapaikastamme oikeastaan koko ajan. 

COCA COLA BEACH JA KIM'S BEACH

Melko alkuvaiheessa lomaa halusimme nähdä millainen oli kovasti netissä kehuttu Coca cola beach joka sijaitsi Mae Phimin vieressä, n.2-3km päässä. Ei muuta kuin 125-kuutioinen tulille ja rannalle päin. Mopo tosiaan oli uljas kulkupeli mutta sitä oli hiivatin hankala ohjata, ainakin kovassa vauhdissa. Sitä ei ikään kuin oltu suunniteltu koviin nopeuksiin vaan heti kun ajettiin 40km/H tai yli, alkoi ohjaus olla todella raskasta ja useampaan otteeseen olivat kädet aivan kipeinä kun mutkissa piti tankoa vääntää haluttuun suuntaan. No, asiaan, Coca cola Beach oli kyllä kiva paikka. Se oli pieni mutta siihenkin mahtui kuitenkin pari ravintolaa ja muutama bungalow. Varasimme joka kerta ensimmäisestä ravintolasta rantatuolit jotka kuuluivat hintaan jos olit ravintolan asiakas. Ravintola oli ihan kohtuuhintainen ja ruoka oli ok, ei jälleen kerran mitään parasta antia mutta hyvää. Palvelu oli ystävällistä ja täälläkin oli tarjolla sitä aitoa hymyä. Miinuspuolena mainittakoon että rannan vesi oli paljon sameampaa kuin Mae Phimissä mutta se johtui varmasti siitä että hiekka oli myös karkeampaa. Coca Cola beach oli kyllä reissun arvoinen ja paikan arvoa nosti myös se että lapset löysivät sieltä ison kasan pokemoneja peliinsä.

Kim's Beach oli sitten toinen luku. Ensinnäkin ranta oli roskainen eikä houkutellut ollenkaan uimasille vaikka kuuma sää olikin. Lisäksi paikka oli aika kallis ja itse herra Kim teki kyllä selväksi kuka oli paikan omistaja. Hän kierteli asiakkaiden parissa mainostamassa paikkaansa ja tulevia tapahtumia. Tuollainen turhan invasiivinen rymistely ei oikein ollut perheemme mieleen, vaikka toki omaa elinkeinoaan hän mainosti. Rannalla oli myös hieronta-ja maníkyyripalveluita joita perheemme tytöt käyttivät. Manikyyri maksoi 200 baht. 

Näistä kahdesta rannasta kyllä Coca cola Beach vei voiton selkeästi huokeamman hintatason ja puhtauden vuoksi. Lisäksi se oli hieman lähempänä ja pienimmällekin oli siellä tekemistä...jatka seikkailuja osassa neljä. Olkaa kuulolla, sillä kaikenlaista on edessä.