STRANGER IN THE STRANGE LAND

Niin Bangkok, tuo hymyjen maan vajoava likainen pääkaupunki. Sieltä matkamme jatkui baggage claimin jälkeen minivanilla kohti Rayongin maakuntaa. Pyysimme tässä vaiheessa kuljettajaa tekemään varikkopysähdykselle marketissa jossa olisi rahanvaihtopiste. Sellainen löytyi ison Tesco marketin yhteydestä mutta itse rahanvaihto olikin monivaiheinen operaatio. Ojensin tiskillä vanhemmalle thairouvalle nivaskan euroja ja vaikutti ettei hän eläissään ollut sellaisia nähnyt. Tämä valuutanvaihdon airut oli enää lomamme ja lompakkomme välissä. Hän tutki ja taivutteli seteleitä aikansa ja sitten esittelin passini josta napattiin luontevasti kopio. Kopion alakulmaan pyydettiin nimikirjoitusnäyte jota sitten verrattiin passin nimikirjoituksen kanssa. Sen jälkeen tarvittiin osoite niin kotimaassa kuin lomakohteessa sekä puhelinnumero. Sen jälkeen tarkistettiin lomaosoitteeseen oikeellisuus ja kaivettiin tietokoneelta kuvat eri euroseteleistä joita rouva alkoi kakkuloidensa takaa silmämääräisesti tarkistamaan. Kaiken tohinan aikana hän pyysi päätöksilleen tukea nuoremmalta työntekijältä joka ilmeisesti oli jonkinlainen esimies...tai nainen, tai nykyisen sukupuolineutraalin ilmapiirin mukaisesti, esihenkilö. 

Lopulta karvaisiin käsiini lyötiin aimo nippu Thaimaan valuuttaa ja viereisen tescon portit avautuivat aika hiivatin lujaa. Tankkasimme matkaan vettä, vessapaperia, muroja, saippuaa yms.tarpeellista ja tietenkin changia, tuota paikallista janojuomaa joka jo moottoritielle päästyämme löysi sihisten tiensä kuivaan kurkkuuni. Toki kysyin tähän kuljettajalta luvan. 

MAE PHIM

Saavuimme paikalle määränpäähän pimeällä joten paikka ei vielä tuossa vaiheessa näyttänyt meille parhaimpia tai pahimpia puoliaan. Asunnon ala-aulassa oli vastassa vartija jolla oli condomme avaimet hyppysissään ja hän puhui puhelimeen jonka hän ojensi minulle. Langan päässä puhui rallienglantia joku nainen joka kyseli minulta mikä asuntomme numeron pitäisi olla mutta eihän minulla ollut harmainta aavistusta. Eipä tullut tsekattua ennen saapumistamme. No pari sanaa vartijan kanssa vaihdettuamme saimme sen ainoan avaimen kouraan joka tällä oli. 

Itse asunto oli hyvä ja hieno. Kahdessa kerroksessa oleva kämppä oli moderni ja ilmeisen vähän käytetty ja varustettu hyvin. Oli iso taulu-tv kohtalaisen tymäkällä äänentoistolla, toimiva keittiö ja mikä tärkeintä, toimiva vessa ja molemmissa kerroksissa ilmanvaihto jonka sai puhaltamaan poseidonin voimalla kylmää torppaan. Kyllähän täällä kelpaisi ja kuin bonuksena rantaan oli vain 100 metriä. Rantaan mentäessä oli kuitenkin ylitettävä tie jonka äärellä sai olla varovainen koska lokaalit tienkäyttäjät eivät hirveästi muista välitä. Talossa muuten oli siisti tunnelma ja yläkerrassa katolla sijaitsi uima-allas ja terassialue jossa vietimme aikaa miltei päivittäin. Allas alueella oli miltei kaikki kielletty, ainakin seinällä roikkuvan ohjetaulun mukaan. Mitään juomia eikä ruokia saanut viedä, ei meteliä, ei kekkulointia, mutta aika pian huomasimme että altaalla ei juuri koskaan lisäksemme muita ollut  eikä ainakaan paikan henkilökuntaa siellä näkynyt joten kieltotaulu alkoi olla pian  enemmänkin ohjeellinen kuin kiveen hakattu. Kyllä meillä pian chang virtasi siellä valtoimenaan kuin Imatran koski ja korske kävi. 

Itse Mae Phimin kylä sijaitsi vajaa pari kilometriä asunnostamme itään päin. Sen kyllä taittoi kävellen kerran pari mutta ei päivittäin ja ei etenkään lasten kanssa. Tähän löytyi heti toisena päivänä ratkaisu kun vuokrasimme perhemopon. Se oli julma laite. Se oli siis skootteri johon oli kiinnitetty sivuvaunu ja katos. Itse skootteri oli 125-kuutioinen mörkö ja sivuvaunuun mahtui koko perhe istumaan ja pelkäämään. Ohjaus laitteessa oli vähän mitä sattui ja jarrutin puolsivat niin että kun etujarrua käytti tuntui koko vehje kaatuvan pöpeliköön. Mopo oli kuitenkin oikeastaan pakollinen koska käveltäväksi kauppa yms.matkat olivat liian pitkiä. Vieressä toki oli kauppa mutta sen hinnasto oli aika lailla suolainen koska ainoastaan turistit sitä käyttivät. Oman lisänsä toi myös paikallinen liikenne joka Mae Phimissä oli onneksi melko rauhallinen mutta kyllä paikalliset näyttivät miten Thaimaassa ajetaan. Aivan surutta painelivat oikealta ja vasemmalta ohi kun köröttelimme mopollamme hiljaksiin pitkin kylänraittia. Aika nopeasti tottui myös vasemman puoleiseen liikenteeseen. Oman lisänsä ajoon toi myös se fakta että koskaan aiemmin en ollut moisella ajellut eikä minulla ollut Thaimaassa vaadittavaa kansainvälistä ajokorttia. Eli muun pelkäävien ohella piti pelätä myös paikallispoliisin ajokrttiratsiaa joita aika ajoin kuulemma vastaan tulee. 

Ensimmäinen päivä mopolla meni kulmakuntaan tutustuessa mutta tulikoe koitti heti seuraavana päivänä kun päätimme lähteä iltamarkkinoille Klaengiin, kaupunkiin joka sijaitsi lokaatiostamme 20 km päässä. Sinne matka sujui hyvin mutta hikikarpalot ja tuska valtasivat kun pääsimme itse kaupunkiin ja sen kapeille kaduille...todella kapeille. Vastaan tuli autoja ja väliin ei paljoa nyrkkiä paksumpaa olisi saanut. Mutta jotenkin kummasti emme kolhineet kenenkään autoa tai ruhoa. Meillä ei ollut tietoakaan missä iltamarkkinat sijaitsivat ja aikamme moottoritietä huristeltuamme pois kaupungista päätimme että on tehtävä u-käännös. Odotin että tulisi hetki jolloin takaa ei tulisi autoja ja väänsin kaasua reilusti kunnes tajusin että helevata, mopohan ei tottele ohjausta lainkaan. Todella kylmä tunne. Tajusin että koska perhe painoi perää alas ja vänkäsin kaasua oikein huolella, oli koko etupyörä ilmassa ja ohjaus kateissa. No, tilanteesta selvittiin ja käänsin perhemopon kulkusuunnan takaisin keskustaan ja ensimmäisen apteekin eteen joka vastaan tuli. Tiesin että yleensä apoteekeissa puhutaan edes auttavaa Lontoota ja menin kysymään neuvoa että missä hiivatissa markkinat oikein sijaitsevat. Saaduilla ohjeilla paikka löytyi ja pääsimme markkinahulinaan. Markkinat olivat aikamoinen sirkus. Myynnissä kojuissa oli kaikkea mopojen varaosista sian päihin, eniten ehkä vaatteita. Lapsille oli isot pomppulinnassa ja tällaiseen omakin jälkikasvu hinkui. 

Kun markkinat oli koluttu, tuli kotiin lähdön aika ja kun starttasin mopon, tajusin etteivät etuvalot toimi ollenkaan. Pimeä oli jo laskeutunut ja takavalo toimi mutta etuosassa ei ollut minkäänlaista valoa. Voi vehnä mitä meininkiä kerrassaan. Aikani yritin asiaa selvittää mutta lopuksi oli pakko lähteä puskemaan takaisin Mae Phimiin pimeällä mopolla. Ei todellakaan hyvä juttu. Onneksi pitkän matkaa oli katuvalot valaisemista tietä mutta jonkin matkan päässä nekin loppuivat. Mieleni maalasi jo kauhukuvia kuinka törmäämme johonkin tiellä olevaan tai ajamme mopolla suohon kuten klamydiakin jo aikoinaan lauloi mutta kuin ihmeen kaupalla pääsimme takaisin ehjänä. Olipa reissu.

Osassa kolme kerron enemmän näkemyksiäni käymistämme paikoista.

Asunnon interiööriä. Oli moderni ja valoisa condo jossa oli kuuma mutta ilmastointi pelitti molemmissa kerroksissa. Myös iso telkkari ja tanakka soundbar höystettynä Netflix tunnareilla oli monen tuulisen illan pelastus.

Näkymä parvekkeelta merelle päin. Rantaan oli todella lyhyt matka tosin lapsia ajatellen tien ylitys rannan ja talon välissä oli huono, liikennekäytös täällä kun on aika viidakon lakien mukaista.

Talon katolla sijaitseva uima-allas yövalaistuksessa.